keskiviikko 27. huhtikuuta 2016

"Se tahtoo sormen"

Alma.
Palasin yli viikko sitten sateen leimaamalta Espanjan kierrokselta. Ilmoista huolimatta matka oli mukava ja tuli taas nähtyä uusia, erilaisia paikkoja; Portugalin puolella Viana do Castelo, sieltä Espanjaan ja Vigoon, Santiago de Compostelaan ja Léoniin, josta paluu Vigoon ja sieltä Portoon. Matkat junilla kuluivat upeita maisemia ihmetellen. Laskin kuinka monen tunnelin läpi juna Léonin ja Vigon välillä kulkee. Sekosin laskuissa pariin otteeseen, mutta sain silti loppulukemaksi noin 90. Pitkän matkaa juna kulki Minho-joen vartta, jonka toisella puolella näkyi Portugali.

Vigo oli kaunis, rauhallinen kaupunki ison merenlahden rannalla, Santiago de Compostela odotetusti täynnään määränpäähänsä päässeitä pyhiinvaeltajia, Léon mielenkiintoinen muureineen, vanhoine rakennuksineen ja joka puolella vastaan tupsahtavine leijona-tunnuksineen. Silti kun matkalta palattuamme lähdimme matkakumppanin kanssa käymään Portossa, tuli tunne siitä että nyt olen taas kotona. Aurinko paistoi, ihmiset hymyilivät, askel oli keveä.

Matkan jälkeen ei ole kaikki mennyt ihan putkeen. Ensin hajosi tietokone, sitten pyykinpesukone. Tietokoneen korjaus vei monta päivää ja muutaman setelin. Pesukoneen tilalle pitää hankkia uusi. Niin kauan kuin rahalla selviää ja sitä sen verran löytyy, en valita. Hankalampaa on kun kroppa reistailee; minulla välillä nilkka ei kestä astumista ja Carlos joutui tänään käymään päivystyksessä polven takia. ”Alamme tulla vanhoiksi”, naureskelemme toisillemme, mutta naurussa on ontohko kaiku. Tiedämme hyvin, että alamme tulla vanhoiksi. Sen näkee ihan jo kun katsoo peiliin.

Matkan aikana oli syntynyt jälleen yksi vasikkaneito. Tällä kertaa kaikki sujui ongelmitta, vasikka oli paljon pienikokoisempi kuin roteva Alma. Almakin voi hyvin. Se on lämpiminä päivinä päässyt ulos laitumelle, mutta vielä sitä ei ole kunnolla hyväksytty lauman jäseneksi. Se kulkee Carlosin, sijaisemonsa, kannoilla kuin koiranpentu, kiehnaa kyljessä ja kerjää huomiota. Se on oppinut juomaan maitonsa itsekseen, mutta ei halua, vaan muuaa äänekkäästi. ”Quer o dedo, se tahtoo sormen”, sanoo Carlos. Sormi on utareen ja tutin korvike, tuo turvallisuudentunnetta ja lohtua yksinäisyyteen. Sille on yritetty hankkia pari nuorta maitolehmän vasikkaa seuraksi, mutta vielä ei ole karjanvälittäjä ilmoitellut niistä.

Eräänä aamuna, saatuani aamutoimet tehtyä, availin makuuhuoneen ikkunaa tuuletusta varten. Carlos oli viemässä viikon vanhaa vasikkaa ulos laitumelle emonsa luo. Emo ei ole suostunut tulemaan navettaan yön ajaksi. Vasikka juoksi aitauksen laitaa pitkin portille, emo vastaavasti aidan toisella puolella sitä vastaan. Carlos avasi portin, ja ne pääsivät toistensa luo, vasikka säntäsi suoraan utareille emon alkaessa nuolla sitä. Jäin katselemaan niitä. Minulla ei ollut kiire juosta junalle, ei linja-autolle, ei toimistoon eikä minnekään muuallekaan, ei edes omalle aamiaiselleni. Sain rauhassa katsella pienen vasikan ja sen emon kohtaamista erossa vietetyn yön jälkeen. Aurinko valaisi aamu-usvaista maisemaa, taivaalla singahteli pääskysiä, pellot aaltoilivat vihreinä. Uusi päivä oli alkamassa.

Mieleeni juolahti, että juuri sellaisten hetkien takia tein Irtioton. Sen takia, ettei olisi alati kiire. Kiire tarttuu sydämeen, höykyttää ja möyhentää sitä. Ainaisen kiireen ja stressinkö takia sain rytmihäiriön? Kestin kyllä työpaineet sen aikaa mitä oli tarpeen, mutta kyllä se söi naista. 

Tiedän vallan hyvin, että yhteiskunta pysähtyisi jos kaikki tekisivät Irtioton. Ei kaikilla ole siihen edes halua, tarvetta tai rohkeutta. Mutta minä tein sen ja sillä tiellä yhä olen. Olen nähnyt auringon laskevan Atlanttiin, kappelin kukkulan huipulla, kukkamattoja maassa, vasikan syntyvän, pitsinnyplääjän poseeraavan kahvilan ikkunassa,  possun karkuteillä, hymyilevän kadunlakaisijan, tyylikkään vanhan miehen metrossavuohen kiipeävän puskaan, Johanneksen kasteen, talvipäivän seisahduksen, rukoilijasirkan pellonlaidassakannoillani kaksi varjoa, hattuni laskeutuvan. Irtiotto ei tarkoita ihmeitä, vaan ihan normaaleja asioita. 

Espanjan matkan kuvia toisella kertaa. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti