perjantai 6. marraskuuta 2015

Tohveleista ja vähän muusta

Piti hetken oikein miettiä, että alanko kirjoittamaan blogipäivitystä vai neulonko sukkaa. Ensinnäkin on sellainen ilma, että sohvannurkka kutsuu enemmän kuin työpöytä, ja toiseksi ei ole taaskaan juuri mitään kerrottavaa. Edes postimiestä ei ole näkynyt, odottamastani alunalähetyksestä puhumattakaan. Toisaalta sadesäällä ei lankoja värjätä, sillä niitä ei saa kuivaksi, joten ei sen puoleen kiire, mutta toivottavasti se paketti joskus tulee perille.

Postimiestä olisi kyllä kiva nähdä sikälikin, että esittelisin hänelle mieluusti uudet tohvelini (pantufas tai chinelos). Jos muistatte, rakkaat lukijat, aiemmissa tohveleissani oli (on yhä) toisessa reikä isovarpaan kohdalla. Lisäksi ne olivat (ovat) pahuksen kylmät. Vilujalkana sainkin tarpeekseni kiinakauppojen tusinatohveleista ja tein sellaiset, jollaisia ei taatusti toisia tule kadulla vastaan. Voi kuulostaa hullulta, sillä kuka nyt kadulla kulkisi tohvelit jalassa, eikös vaan? No kyllä kulkee monikin. Ainakin tämän kadunpätkän kaikki vanhukset. Eikä ole yhtään tavatonta nähdä torimyyjää tai kalastajan muijaa tohvelit jalassa, puhumattakaan ostoksilla olevasta mummosta. Tohvelit ovat koko kansan jalkine – kevyet, väljät ja halvat. Torilta saa Kiinassa tuotetun tohveliparin kolmella eurolla. Kestävät sitten sen mitä kestävät. Kiinalainen liimahan ei ole ikuista, kuten kerran tuli todettua.

Portugalissa asuvat lukijat toki tietävät, että täällä on tapana kulkea sisälläkin kengät jalassa. Paitsi jos on suomalainen. Me laitamme tohvelit jalkaan (näin oletan). Carloskin vetää tohvelit jalkaan kun on sisällä hiukankin pidempään. En tiedä onko se koulutukseni tulosta vai hänen omaa mukavuudenhaluaan, mutta ihan mielelläni ostan hänelle uusia tohveleita sitä mukaa kun vanhat kuluvat puhki / alkavat irvistellä liitoksistaan / koirat pureskelevat ne. Ja ei, koiria ei ole opetettu tuomaan isännälle tohvelit. Ne ovat oppineet ihan itsestään viemään ne nurmikolle tai huoneeseensa järsittäviksi. Edellisten asukkaiden koiralla oli nähtävästi sama tapa, sillä raivatessamme heinikkoa kun teimme tilaa nurmikolle, löytyi sieltä täältä tohvelinraatoja ja myös pariton tossu. Batatinhalla on myös ihan oma outo tapansa: se työntää kuononsa syvälle tohvelin sisään (ihan sama kenen) ja hengittää syvään, eikä mene pitkään kun sen silmät alkavat lumpsua, nautinnosta tai hapenpuutteesta, en tiedä. Se tykkää myös nuolla paljaita varpaita. Myös suihkun jälkeen.

En tiedä johtuuko sisällä kengät jalassa kulkeminen siitä, että asunnoissa on usein kivi- tai laattalattiat vai päinvastoin – laitetaanko asuntoihin kestävä lattia sen vuoksi kun porukka kuitenkin kulkee kengät jalassa. Kylmä se joka tapauksessa on, varsinkin talvella. Tietysti kivilattia on myös helppo puhdistaa, ja suomalaisen silmissähän se on pelkkää plussaa. Mehän olemme siivoushulluja, taas karkeasti yleistettynä. Kivilattia kestää myös koiran kynnet ja satunnaisen tulvan, kun joku unohtaa vesihanan auki kylpyhuoneessa. Niin, kiva olisi tietysti jos kylpyhuoneessa olisi ritilällä peitetty lattiakaivo ja kaadot sen suuntaan, mutta havaintojeni mukaan se ei vaan kuulu maan tapoihin. Tuuletusventtiilikin on luksusta. Pikku-Batatinha on muuten jo puoliksi sisäsiisti – joskus se lirauttaa sisälle, mutta onneksi se sentään ymmärtää mennä vessaan vessaan.

Vedestä tuli mieleen, kun kävimme yhtenä päivänä hakemassa juomavettä naapurikylän lähteeltä. Käytännössä se on betonipaasiin laitettu hana, ja vesi tullee jostain lähteestä siitä läheltä. Kurvasimme paikalle, ja kadulla koiran kanssa ollut nainen heilautti kättään tervehdykseksi. Carlos naurahti, että hassua, kun vieras ihminen tervehtii. Minusta siinä ei ollut mitään hassua, sillä kaikkihan pikkukylillä niin tekevät, minäkin, vaikka olen suomalainen. Minusta oli hassua, että se oli Carlosin mielestä hassua. Hänhän on portugalilainen. Sitä paitsi ainakin naisen koira oli meille jo entuudestaan tuttu aiemmilta lähdereissuilta. Kun nousin autosta, se tuli luokseni ja alkoi haistella sääriäni. Koirilla on kumma tapa tehdä niin. Batatinhakin hiipii usein taakseni ja nuuhkii pohkeitani. Myös Gaia tekee niin, sillä erotuksella, että saan siltä yleensä säkärin.

Nainen (enpä huomannut katsoa hänen jalkineitaan, oliko jalassa tohvelit, mutta todennäköisesti oli) istahti lähteen vieressä olevalle kivipenkille ja alkoi jutella. Kertoi, että hänellä oli kaivo kuivunut, kyseli onko meillä oma kaivo vai vesiyhtiön vesi (agua da companhia) , sitten kilvan kauhisteltiin vesiyhtiön veden kalleutta, se on kuulemma Vilassa maan kallein. Nainen silmäili samalla minua, muttei varmasti kummastellut pinkkejä tohveleitani, joista toisessa on reikä, sillä minulla oli jalassa pinkit saappaat, ja yritti varmaan päätellä olenko ukrainalainen vai venäläinen. Suomalainen tuskin juolahtaisi mieleen, enkä alkanut kyseistä informaatiota tarjoamaan kun ei kerran kysytty. Aika monethan kysyvät suoraan, ja hyvä niin, sillä profiloidun mieluummin suomalaiseksi kuin minkään muun maalaiseksi.

Nainen palaili sitten koiransa kanssa kotiin, viereiseen taloon, ja me jatkoimme Carlosin kanssa kanistereiden täyttöä. Pieni juttutuokio ventovieraan kanssa lämmitti kummasti mieltä harmaan koleana päivänä. Suomalaisellehan se on kauhistus, jos näin karkeasti saa taas yleistää, paitsi minähän alan juttusille vieraiden kanssa myös Suomessa; raitiovaunussa, junassa ja bussissa sekä myös bussipysäkillä, mutta se johtuu tietysti siitä, että asun Portugalissa ja jotkut hyvät tavat ovat tarttuneet. Monta elämäntarinaa minulla on ollut ilo ja kunnia saada kuulla. Toivottavasti kuulen vielä monta lisää. 

Tätä päivitystä viimeistellessä vaihtui päivä ja sää. Nyt paistaa aurinko. Lopetin juuri suomen tunnin, oppilaani opetteli lausumaan muun muassa ”Yökyöpeliä yökötti yölliset syömingit”, joten voinen nyt aloittaa viikonlopun. HuohH Huomenna suuntana on pohjoisraja ja legendaariset markkinat, feira. En osta uusia tohveleita, sillä minulla jo on sellaiset, ja hyvät ovatkin, kameran otan mukaan ja koitan napsia kuvia jaettavaksi teillekin, rakkaat lukijat. Hyvää viikonloppua! 

Kuvissa kivipenkkejä ja nainen (ei sama) vesilähteellä (ei sama). 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti