Eloa ja heinää

Heinäkuusta viedään Irtiotossakin viimeistä päivää. Ei, en aio päivitellä miten se kuukausi taas sujahti niin nopeasti. Yhtä nopeasti se on varmasti mennyt teilläkin, rakkaat lukijat. Aika on kumma käsite. Se on muka päättymätön, rajaton, mutta silti se loppuu aina kesken. Öh?

Aloitellessani kirjoittamaan tätä laulaa moottorisaha pihalla. Carlos tekee polttopuita talveksi, omasta eukalyptusmetsästä harvennettuja rankoja. Talveen varautuminen on alkanut, vaikkei sitä vielä tee mieli edes ajatella.

Portugalin kesä on yhtä juhlaa juhlan perään. Viime viikolla juhlittiin kotikylässä, tällä viikolla naapurissa. Perjantaina illallisen jälkeen Carlos sanoi: ”No niin, lähdetäänkö?” Minua hymyilytti. En ollut mielestäni sanallakaan sanonut haluavani lähteä juhliin, mutta hän näin oletti, kun aina olen ollut utelias näkemään kyläjuhlia. Parisuhteen oppitunti nro NN: Jos kumppanisi haluaa tehdä jotain ihan vain sinun mieliksesi, niin anna hänen pysyä siinä uskossa, että hän tekee jotain mieliksesi.

Olin itse asiassa suunnitellut viettäväni loppuillan sohvannurkassa neuloen, mutta kun siihen on mahdollisuus joka ilta, niin totta kai lähdimme ennemmin juhliin, vieläpä kävellen kuhmuraisia kyläteitä pitkin. Kuuntelimme muutaman kappaleen verran pimban ja ranchon välimaastoon sijoittuvaa, bändin ja reippaan hanurin säestämää pikkutuhmaa musiikkia, ja lähdimme takaisin kotiin.

Kotimatkalla, kivimuurien reunustamalla kadulla katuvalot yhtäkkiä sammuivat. Olimme pilkkopimeässä, sillä molemmin puolin oli vain laitumia ja peltoja, ja tähtitaivaskin oli kevyen usvan peitossa. Silmä tottuu äkkiä pimeään, mutta hätiin kiirehti myös tienvarteen pysäköinyt autoilija, joka sytytti ajovalonsa valaistakseen tietämme. Aika huomaavaista.

Kävin yhtenä päivänä palauttamassa eräälle naapurin rouvalle lautasen, jolla hän oli tuonut maistiaisia paistettuaan lettuja. Vein samalla kesäkurpitsan, niitä kun piisaa nyt. Rouva kutsui minut sisälle ja kierrätti ympäri taloa, näytti valokuvia Ranskassa asuvista lapsistaan ja kertoi miten hänen edesmennyt miehensä halvaantui pudottuaan kirsikkapuusta. Kiersimme pienen puutarhankin, ja kun kysyin lähteekö passionköynnös kasvamaan jos laittaa siemeniä maahan, hän nappasi oman köynnöksensä alta maasta pari pientä tainta ja tuuppasi ne käteeni. Lähtee, siis. Sain myös hauskannäköisen kaktuksentapaisen kasvin, josta Batatinha heti syödä rouskutti yhden ruusukkeen. Sillä on ihme himo mehikasveihin. 

Eräänlainen vaihtotalous kukoistaa naapurustossa. Puutarhan runsaista antimista riittää jaettavaksi naapureille, jaetaan kukantaimia, lainataan työkaluja, vuohia pitävälle niitetään hedelmätarhasta heinät, leipomuksia kiikutetaan vuoroin kadun puolelta toiselle, autetaan lasten ja vanhusten hoidossa, tyhjenneen polkupyöränrenkaan pumppaamisessa, karanneen lampaan kiinniottamisessa, milloin missäkin vain kynnelle kyetään. Kaikki tapahtuu luonnollisesti, vapaaehtoisesti ja tuputtamatta.

Yksinasuvalle naapurit voivat olla päivän ainoat kontaktit ulkomaailmaan. Lettulautasen tai parin tomaatin vieminen naapuriin on luonteva tapa vaihtaa kuulumiset, kysellä voinnit, pitää vähän huolta. Yksin ei tarvitse olla, jos ei välttämättä halua.

Jos nyt olisin muuttamassa yksin Portugaliin, muuttaisin juuri tällaiseen kylään. Kylään, jossa pistää silmään ulkomaalaisena ja pian koko lähitienoo tietää kuka olet, joten vieraatkin ihmiset alkavat jutella kadulla, tekevät tuttavuutta, antavat neuvoja kun on tarpeen, suhtautuvat ystävällisesti ja avoimesti kun heihin suhtautuu ystävällisesti ja avoimesti. Täällä ei tarvitse käydä keskusteluja monikulttuurisuudesta, mielenosoituksista puhumattakaan. Ulkomaalainenkin on ihminen, joka syö, juo, ajattelee, tuntee ja tekee. Ei ihmistä kummempi, ei parempi, ei pahempi. Tarvitseeko asiaa sen enempää ihmetellä?

Kyllä, minulla myös on mielipiteeni pakolaistilanteesta ja maahanmuutosta, mutta en mene siihen sen syvemmälle nyt. Kyseessä on asia, johon ei ole hyvää ratkaisua. On vain hätäratkaisuja. Niin kauan kuin ongelmia ei pystytä ratkaisemaan niiden syntysijoilla, ei niille ole loppua. Eikä niinkään kauan kuin suurvallat sotkeentuvat muiden maiden asioihin. 

Irtioton lintukodossa moottorisaha laulaa taas ja talonkulmalle kurvannut kalakauppias huutelee päivän tarjontaa. Maissi kasvaa kohisten, passionhedelmät kypsyvät pihalla, karhunvatukat pellonlaidassa. Elämä kulkee pienellä painollaan, virtaa uomassaan. Tänään on täysikuu, huomenna alkaa elokuu. Tämä juttu on tältä erää tarinoitu, lähden pihalle miettimään mitä tehdä koirien kaivamalle kuopalle. Hyvää viikonloppua, rakkaat lukijat, pitäkää huolta itsestänne, toisistanne ja vähän myös naapureistanne! 

Kuvissa daalioita ja ruusuja. Ne on varmasti nyt sitten nähty, ei sitä lajia enempää enää.