Toukopäivä tammikuussa

Muuri päivänpaisteessa. 

Tykkään tilastoista. Ne ovat jotenkin niin säntillisen systemaattisia. Ja ne kertovat kiinnostavia asioita. 

Googlen Blogger-työkalu tarjoaa bloginpitäjälle tilastotietoja muun muassa sivustolla vierailukerroista ja lukijoiden sijaintimaista. Viimeisen vuoden aikana Irtiotto-blogissa Suomi ja Portugali ovat olleet tietenkin kävijälistan kärkipäässä, mutta lukijoita on käynyt niinkin eksoottisista paikoista kuin Pakistan, Kiina, Etelä-Korea, Thaimaa, Afganistan. Joskus voin veikata, että joku jossain päin maailmaa matkusteleva kaverini käy reissullaan lukemassa blogia. Maailma on nykyään pieni paikka.  

Tilastot kertovat myös mitä kautta sivustolle on päädytty ja millaisilla hakusanoilla on googletettu. Portugalin kielestä on moni hakenut tietoa, joten ihan lähiviikkoina laitan jatkoa Tosilyhyelle portugalin kielen oppimäärälle, jonka ensimmäinen osa löytyy marraskuulta 2012.

Viimeisen viikon aikana hakuja on tehty myös sanoilla ”rassukka nainen” ja ”naista lypsetään ja laitetaan imukupit”. Tilasto ei kerro, onko haut suorittanut sama henkilö. Katolisista hautajaisista tietoa hakeva on myös päätynyt blogiini muutaman kerran. Kerron niistä lisää jos joskus tulee sellainen tilanne, että osallistun sellaisiin itsekin. Toivottavasti sellaista ei ihan pian tapahdu.

Lupasin kertoa miten puutarhassa temmeltäneen myyrän kanssa asiat etenevät. Aikansa se kaiveli kuoppia, tai tunneleita, ja sokeana suunnisti hyasintinsipulista iiriksenmukulaan, kiertäen kaukaa narsissit ja liljat. Gaia-koira kaiveli myös kuoppia nurmikolle, mistä Carlos oli aika äkäinen. Kunnes eräänä iltana myyrä löytyi Gaian petin vierestä, koivet kohti kattoa, hengetönnä. Gaia heilutteli häntää ja hymyili voittajan hymyä. Olisiko niin että risteyttämällä rottweiler ja bokseri saatiin ihan uusi laji, myyräkoira? Gaia sai myyrän metsästyksestä palkkioksi ison luun ja hurjasti taputuksia.

Uusia kumpuja ei ole pihalle ilmaantunut, joten ehkä voin vihdoin rohkaistua ja ostaa huomisella torireissulla tulppaaninmukuloita.

Unohtuneita rypäleitä.

Myyrän poistuttua joukoista olemme saaneet muita kotieläimiä. Pienestä, kosteasta varastohuoneesta, jossa säilytän hillopurkkeja, löytyi kaksi pikku sammakkoa. Eilen niiden seuraan liittyi kolmas. Ehdotin Carlosille, että tekisimme puutarhaan pienen lammen ja hankkisimme sinne sellaisen kivan kurnuttavan sammakon. ”Caramba!”, hän huudahti. ”Eihän silloin saa kukaan nukuttua öisin!”

Yövyin joskus vuosia sitten maatilalla Andalusiassa. Siellä yön tullen sammakot kurnuttivat, hekottivat, haukkuivat kuin pienet koirat. Pihalla kasvoi valtavankokoinen palmu, jonka tilan englantilainen omistajapariskunta kertoi olevan vain kymmenisen vuotta vanha. Yhdessä puussa pyöritteli illan tullen päitään pieniä pöllöjä. Jo silloin mielessä alkoi kyteä ajatus elämänmuutoksesta, irtiotosta. 

Carlos on myötäillyt montaa toivettani. ”Ettei sinulta mitään puutu”, hän sanoo. Mutta kun ehdotin viiniköynnösten istuttamista puutarhaan, ihan että vaikka saataisiin syöntirypäleet omiin tarpeisiin, hän puisteli päätään. ”Niissä on hirveästi työtä. Sitä paitsi tällä seudulla kasvatettu viini ei ole mistään kotoisin.” Tilalla on ennen ollut viiniköynnöksiä, pihalla, pihan ulkopuolella ja pitkin pellonviertä. Vanhasta vintiltä löytyneestä ilmavalokuvasta näkyy kaikki. Pihalta ja piharakennuksesta löytyi vielä viininvalmistukseen käytettyjä välineitä ja madonsyömiä viinitynnyreitä. Se oli joskus isoisän aikoihin. Paikassa, jossa nyt istun, oli ennen viinikellari. Nyt se on osa olohuonetta. 

Vanhan talon vanha seinä ja ikkuna, joka on nähnyt
kaiken mitä kadulla on kulkenut.

Kaupunkireissun yhteydessä pitäisi käydä verotoimistossakin. Ei yhtään tee mieli. Maasta riippumatta verotoimisto lienee paikka, jonne kukaan ei mene mielellään. Jo ennen kuin oven avaa, nousevat hiukset niskassa pystyyn, hartiat kyyristyvät ihan itsestään ja pää painuu alas, ja alta kulmain sitä luimistelee verovirkailijoita. Ei minulla muuta asiaa sinne ole kuin osoitteenmuutos, mutta kun tiedän, että se olisi pitänyt tehdä seitsemän päivän sisällä muutosta, muuten voivat räpsäistä minulle sakot. En vaan ole voinut tehdä ilmoitusta aiemmin, sillä vasta nyt sain ensimmäisen laskun, jolla voin todentaa asuvani tässä osoitteessa. Verovirkailija kun ei usko minun viatonta naamaani ja vilpitöntä sanaani. Huonolla tuurilla joudun vielä sen sitruunan syöneen tihrusilmäisen virkailijan kynsiin, joka aiemmilla kerroilla on liki huutanut minulle. Ei taida tykätä naisista, tai ei ainakaan ulkomaalaisista naisista.

No, se on vasta huomenna, amanhã, tai ehkä vasta ensi viikolla, jos huomenna toripäivänä on verotoimistossa mahdoton jono. 

Tänään oli aivan ihana ilma, kuin toukokuinen päivä Suomessa. Vuoden ensimmäinen kaunis päivä, totesi eräs nainen, joka alkoi juttusille kun olin kävelyllä Gaian kanssa. Vuoden ensimmäinen kesäpäivä, sanoisin minä. Nainen kertoi, että hänellä on kolme koiraa ja kaksitoista kissaa, samalla kun viikkasi villasukkia. Kesäsäilöön kenties? Pesin viisi koneellista pyykkiä, ja osa niistä ehti jopa kuivua päivän aikana. Ripustellessani niitä kuivumaan piti availla villatakkia, kun tuli kuuma. Kärpäset lentelivät sisään keittiön avoimesta ovesta ja naapuruston kukot kiekuivat rinnat röyheinä. Äskettäin ostamani neulemekko lyheni pihan poikki kävellessä minihameeksi, kuten Carlos huomautti. Alla oli sentään paksut talvisukkahousut. Voidaanko jo julistaa kesä? Por favor? 

Kuvittele linnunlaulua, auringonpaistetta,
kostealta mullalta tuoksuva pelto... 

Tätä kirjoittaessa kadulta kuuluu kovaa rummun kuminaa, hiljaista helinää ja laulua. Ryhmä ihmisiä kiertää laulamassa janeiras-lauluja, keräten samalla rahaa. Perinne liittyy jotenkin loppiaiseen, dia dos reis, ”kuninkaiden päivä”, jota vietettiin sunnuntaina. Nyt on joulu pistetty pulkkaan, vai pitäisikö sanoa pukin rekeen, ja koristeet voi kerätä pois. Vajaan kahdentoista kuukauden kuluttua otetaan uusiksi. 

Kuvat ovat tämänpäiväisen kävelyretken satoa. Uudenvuoden kolmastoista toive, pilvetön taivas, toteutui näin pian.